Harjoitusaika ja paikka: tiistai klo 17.00–17.50 Pukinmäenkaaren peruskoulu (ent. Soinisen koulu, Kenttäpolku 3, 00720 Hki)
Yleisurheilukoulun tavoitteena on tutustua eri yleisurheilulajeihin sekä liikkua mahdollisimman monipuolisesti kehittäen eri fyysisiä ominaisuuksia ja taitoja myös erilaisten leikkien ja pelien kautta. Ryhmä voi osallistua harjoitusten lisäksi seuran omiin sisäisiin kilpailuihin ja erikseen mainittuihin kisoihin. Harrastajat eivät ole vakuutettuja toiminnan aikana, joten suosittelemme kaikille yleisurheilulisenssin hankkimista, jonka kautta voi hankkia myös sporttiturvavakuutuksen. Kilpaileminen virallisissa kisoissa vaatii yleisurheilulisenssin.
Harjoitusmaksut 2024: Syyskausi on yhteensä 70 eur + vuoden 2024 Tapanilan Erä ry:n jäsenmaksu 10 eur uusille jäsenille.
Sisaralennus on 10 eur / kausi ja se annetaan nuorempien toimintamaksusta.
Harjoituksia ei ole syyslomaviikolla 15.10.2024 eikä talvilomaviikolla 18.2.2025.
Kesäkausi on toukokuusta syyskuuhun ja silloin harjoitukset ovat keskiviikkoisin Pukinmäen yleisurheilukentällä.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua uudestaan eri kausille. Lopettamisesta on ilmoitettava ryhmän vastuuvetäjälle ja osoitteeseen yleisurheilu@tapanilanera.fi.