Yleisurheilukoulu synt. 2014-2016 / ti Liikuntamylly & pe Pukinmäki
Syys- ja kevätkauden harjoitukset (lokakuu 2023 – huhtikuu 2024)
Vuosina 2014–2016 syntyneet lapset voivat osallistua yleisurheiluharjoituksiin 1-2 kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin. Valittavana on Pukinmäen koulujen ryhmä tai Liikuntamylly/Pukinmäki-ryhmä. Perjantaina ryhmät harjoittelevat samaan aikaan.
Tämä ilmoittautuminen on ryhmälle Liikuntamylly & Pukinmäki (kirjaston koulu).
Harjoitusajat ja paikat:
· tiistai klo 18.00 – 19.30 Liikuntamylly (Jauhokuja 3, 00920 Helsinki)
· perjantai klo 17.30 – 19.00 Pukinmäenkaaren peruskoulu (kirjaston koulu, Kenttäkuja 12, Hki), lokakuussa ryhmä on hyvin paljon vielä myös ulkona
Ryhmällä on mahdollisuus osallistua myös erikseen järjestettäviin lajipäiviin (lauantai), joista tiedotetaan myöhemmin. Kesäkausi on touko-syyskuussa ja silloin harjoituspäivät ovat maanantai ja keskiviikko. Kesän pääharjoituspaikka on Pukinmäen yleisurheilukenttä.
Yleisurheilukoulussa harjoitellaan eri yleisurheilulajeja ja opitaan niiden perustekniikat. Harjoituksissa liikutaan mahdollisimman monipuolisesti kehittäen eri fyysisiä ominaisuuksia ja taitoja myös erilaisten leikkien, pelien ja kisailujen kautta. Toimintamaksu sisältää ohjatut harjoitukset, ilmaisen osallistumisen seuran järjestämiin kilpailuihin ja ilmoittautumismaksut Helsyn piirinmestaruuskilpailuihin ja seuracupeihin. Lisäksi laskutetaan Erän jäsenmaksu, joka on uusille jäsenille vuodelta 2023 5 eur. Harrastajien tulee hankkia itse Suomisportin kautta yleisurheilulisenssi, joka sisältää myös sporttiturvavakuutuksen. Kilpaileminen virallisissa kisoissa vaatii yleisurheilulisenssin. Kauden 2023-2024 lisenssi on 29 euroa.
Harjoitusmaksut: 30 eur / kk (yht. 11 kk per vuosi) + Erän jäsenmaksu 5 eur (2023). Laskutuskaudet ovat loka-joulukuu (3kk), tammi-huhtikuu (4kk) ja touko-syyskuu (4kk). Lisäksi hankittava yu-lisenssi itse. Sisaralennus on 10 eur / kausi ja se annetaan nuorempien toimintamaksusta.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua uudestaan eri kausille. Lopettamisesta on ilmoitettava ryhmän vastuuvetäjälle ja osoitteeseen yleisurheilu@tapanilanera.fi.
Syyskaudella harjoituksia ei ole syyslomaviikolla (vko 42).
Yleisurheilulisenssit – Yleisurheilu.fi