Nuput-ryhmässä harjoitellaan joukkuevoimistelua ikätasolle sopivasti lasten ehdoilla. Koulutetut ohjaajamme innostavat ja auttavat oppimaan uusia voimistelutaitoja, mutta kannustavat monipuoliseen liikuntaan myös jumppasalin ulkopuolella! Kaikki halukkaat pääsevät esittämään kauden aikana opittuja taitoja seuran kevät- ja joulunäytöksiin sekä Voimisteluliiton Stara-tapahtumiin Ryhmä soveltuu 2019 -2020 syntyneille jo voimisteluun tutustuneille tai ihan vasta-alkajille.
Ryhmä harjoittelee kahdesti viikossa 1-1,5h kerrallaan. Harjoitukset tiistaisin klo 18-19 Staffansbyn koulussa ja perjantaisin klo 17-18:30 Tapanilan ala-asteella. Syyskausi alkaa 31.8.2026.
Harjoituksia ei järjestetä syyslomaviikolla (12.–18.10.2026).
Kausimaksun lisäksi maksettavaksi tulee Tapanila Erä ry:n vuoden 2026 jäsenmaksu,
Ryhmän kausimaksun lisäksi tulee maksettavaksi mahdollisten Stara-tapahtumien osallistumismaksu (15€/tapahtuma) sekä Stara-lisenssi (15€).